Kahvin kutsua on vaikea vastustaa

Kahvi on maailman suosituin nautintoaine, joka kietoo juojan pauloihinsa – niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Vaikka tavat ja ravitsemussuositukset ovat vuosikymmenten kuluessa muuttuneet, eikä lapsia enää totuteta kahviin pienestä pitäen, alkaa suuri osa aikuisikään ehtineistä ihmisistä silti jossain vaiheessa juomaan ainakin jonkin verran kahvia päivittäin. Kahvin sisältämän kofeiinin

Läs mer

Kahvi on suomalaisten suosikkijuoma

Kahvin upea historia Kahvin alkuperä on Etiopiassa, jossa luonnonvaraisena kasvanutta kahvia on ollut saatavilla jo pitkään. Etiopian tärkein vientituote on aina ollut kahvi, sillä alueella kasvaa runsain määrin kahvipensaita, jotka tuottavat ensiluokkaisia suuria kahvipapuja. Alunperin kahvia on pidetty ylellisyystuotteena: samankaltaisena, kuten esimerkiksi hienoja parfyymejä, jollainen on muun

Läs mer

Kahvi on hyväksi terveydelle

Kahvin tiimoilta on käyty paljon keskusteluja niin virallisesti, kuin myös tuttavien ja ystävien kesken kahvipöydän ympärillä. Yleisesti uskotaan, että noin kolme kupillista normaalia suodatinkahvia päivässä tarjoaa elimistölle tärkeän annoksen antioksidantteja, jotka pienentävät riskiä sairastua moniin yleisiin sairauksiin, kuten esimerkiksi kakkostyypin diabetekseen. Kahvin loistaviksi ominaisuuksiksi voidaan todeta, että

Läs mer

Kahvia maailmalta

  Eri maut ja kahvit maailmalta kiinnostavat suomalaisia. Lomamatkalla maistellaan rohkeasti kunkin maan kahvipaahtoja ja juomia. Pieni kuppi espressoa italialaisen baarin tiskillä juoden, koristeellisesta kupista nautittu turkkilainen kahvi ja ennustus poroista istanbulilaisen basaarin sivukujalla tai makea vietnamilainen kahvi ja suodatus suoraan omaan mukiin pöydässä. Kahvi on elämys

Läs mer

Suomalainen kahvikansa

  Suomalaisten kahvinkulutus on aivan omaa luokkaansa. Kahvia litkitään pitkin päivää eikä sen rinnalle kipua mikään muu kilpailijaksi. Perinteiset kahvimaat kuten Italia ja Turkki jäävät kahvinkulutuksessa jälkeen suomalaisille kahvinystäville. Monissa muissa maissa kahvia juodaan kerralla pienempiä määriä ja myös keitetään vain kuppi tai kaksi kerrallaan. Suomalaissa keittiöissä

Läs mer

Aromikas kahvi valmistuu muutaman vinkin avulla

  Jokainen suomalainen luulee osaavansa keittää hyvää kahvia. Olisi noloa myöntää, ettei maailman suurimpien kahvinjuojien maan kansalainen osaa valmistaa aromikasta kahvia juuri oikein. Kiireessä tapahtuu helposti virheitä, jotka olisi helppo välttää. Oikea oppinen kahvin valmistaminen ei ole ydinfysiikkaa, mutta muutama kikka on hyvä oppia ja laatuun panostaminen

Läs mer

Kahvinkeitin kuuluu jokaiseen suomalaiseen kotiin

  Suomalaisessa kodissa kahvinkeitin kuuluu vakiovarusteisiin. Aamuisin keitin napsahtaa automaattisesti päälle eikä moni käynnisty ilman kupillista kahvia. Kahvinkeitin surisee aamuisin, päivisin ja iltaisin. Kahvia keitellään kodeissa ja työpaikoilla, se on vieraille tarjottava kupillinen kuumaa sekä perheen yhteinen kahvihetki. Perinteiseen kahvipöytään kannetaan kahvipullaa ja pikkuleipiä, kauden mukaan marjatorttua.

Läs mer