Posts Written By: admin

Kahvi kuuluu elämän pieniin nautintoihin

Kuulutko sinäkin niihin ihmisiin, joiden aamu alkaa kärttyisästi, ellei tarjolla ole kunnon kupillista kahvia? Moni suomalainen kuuluu ja on sitä mieltä, että kahvi kuuluu oleellisena osana elämän pienien nautintojen joukkoon. Ihania kahvihetkiä kotona Korona on pakottanut meidät viettämään enemmän ja vähemmän eristäytynyttä elämää. Vaikka ihanat kahvilat tuntuisivatkin houkuttelevilta ja niissä tekisi mieli viettää aikaa, on […]

Kahvilakulttuuri ja yrittäjä sen osana

Suomalaiset ovat kahvikansaa: kulutamme vuodessa kahvia eniten asukasta kohden (noin 12 kiloa) kuin mikään muu maa. Joku on tottunut särppimään aamukahvit kotona ennen töihin lähtöä tai sitten heti ensimmäisenä töihin päästyään – osa taas tekee molemmat. Kahvia kuluu keskimäärin 4–5 kuppia päivässä. Moni juo kahvia melko yksinkertaisesta syystä: kotona tai koulussa on opittu, että kahvi […]

Suomalaiset ovat kahvia juovaa kansaa

Kahvilla on valtava rooli suomalaisessa tapakulttuurissa Suomalaiset ovat tunnetusti kahvinjuojakansaa, ja lähes jokaisella suomalaisella aikuisella aamu alkaa kupillisella kahvia. Suomalaisten kahvinkulutus on kansainvälisellä asteikolla päätähuimaavaa, sillä suomalaiset kuluttavat kahvia eniten koko maailmassa. Keskimäärin suomalainen kuluttaa peräti kymmenen kiloa kahvia vuodessa. Viime aikoina suurta suosiota ovat saavuttaneet erilaiset erikoiskahvit, mutta tästä huolimatta valtaosa suomalaisista nauttii kahvinsa […]

Kuinka tehdä kahvihetkestä mahdollisimman viihtyistä?

Kahvi on monelle suomalaisille aamun ensimmäinen nautinto, mutta sillä on myös tärkeä merkitys päivän kulussa. Harvassa kielessä työpaikalla pidettyjä taukoja kutsutaan kahvitauoiksi tai kavereita tavataan kahvin merkeissä. Kahvi on siis suomalaisille hiljaisen nautinnon lisäksi sosiaalinen asia, ja kahvinjuonnista kannattaa todella tehdä viihtyisä hetki. Miksi viihtyisyys on tärkeää? Kun olo on viihtyisä ja rauhallinen, voi kahvista […]

Kahvin kutsua on vaikea vastustaa

Kahvi on maailman suosituin nautintoaine, joka kietoo juojan pauloihinsa – niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Vaikka tavat ja ravitsemussuositukset ovat vuosikymmenten kuluessa muuttuneet, eikä lapsia enää totuteta kahviin pienestä pitäen, alkaa suuri osa aikuisikään ehtineistä ihmisistä silti jossain vaiheessa juomaan ainakin jonkin verran kahvia päivittäin. Kahvin sisältämän kofeiinin vuoksi tapa nappaa nopeasti otteeseensa, mutta toisaalta harva […]

Kahvi on suomalaisten suosikkijuoma

Kahvin upea historia Kahvin alkuperä on Etiopiassa, jossa luonnonvaraisena kasvanutta kahvia on ollut saatavilla jo pitkään. Etiopian tärkein vientituote on aina ollut kahvi, sillä alueella kasvaa runsain määrin kahvipensaita, jotka tuottavat ensiluokkaisia suuria kahvipapuja. Alunperin kahvia on pidetty ylellisyystuotteena: samankaltaisena, kuten esimerkiksi hienoja parfyymejä, jollainen on muun muassa escada hajuvesi. Kahvinviljelyn alkuvuosina kahvipavuista uutettiin hyvää, […]

Kahvia maailmalta

  Eri maut ja kahvit maailmalta kiinnostavat suomalaisia. Lomamatkalla maistellaan rohkeasti kunkin maan kahvipaahtoja ja juomia. Pieni kuppi espressoa italialaisen baarin tiskillä juoden, koristeellisesta kupista nautittu turkkilainen kahvi ja ennustus poroista istanbulilaisen basaarin sivukujalla tai makea vietnamilainen kahvi ja suodatus suoraan omaan mukiin pöydässä. Kahvi on elämys ja nyt haetaan elämyksiä niin lomamatkoilta kuin myös […]

Suomalainen kahvikansa

  Suomalaisten kahvinkulutus on aivan omaa luokkaansa. Kahvia litkitään pitkin päivää eikä sen rinnalle kipua mikään muu kilpailijaksi. Perinteiset kahvimaat kuten Italia ja Turkki jäävät kahvinkulutuksessa jälkeen suomalaisille kahvinystäville. Monissa muissa maissa kahvia juodaan kerralla pienempiä määriä ja myös keitetään vain kuppi tai kaksi kerrallaan. Suomalaissa keittiöissä pörisevät isot keittimet, joilla valmistuu usein kerralla kymmenenkin […]

Aromikas kahvi valmistuu muutaman vinkin avulla

  Jokainen suomalainen luulee osaavansa keittää hyvää kahvia. Olisi noloa myöntää, ettei maailman suurimpien kahvinjuojien maan kansalainen osaa valmistaa aromikasta kahvia juuri oikein. Kiireessä tapahtuu helposti virheitä, jotka olisi helppo välttää. Oikea oppinen kahvin valmistaminen ei ole ydinfysiikkaa, mutta muutama kikka on hyvä oppia ja laatuun panostaminen toimii tässäkin asiassa. Kaikki alkaa kahvinkeittimestä, jolla höyryävän […]

Kahvinkeitin kuuluu jokaiseen suomalaiseen kotiin

  Suomalaisessa kodissa kahvinkeitin kuuluu vakiovarusteisiin. Aamuisin keitin napsahtaa automaattisesti päälle eikä moni käynnisty ilman kupillista kahvia. Kahvinkeitin surisee aamuisin, päivisin ja iltaisin. Kahvia keitellään kodeissa ja työpaikoilla, se on vieraille tarjottava kupillinen kuumaa sekä perheen yhteinen kahvihetki. Perinteiseen kahvipöytään kannetaan kahvipullaa ja pikkuleipiä, kauden mukaan marjatorttua. Hyvän ja tuoreen kahvin keittäminen vaatii hyvän ja […]

simple